4/25/2012

Valoa ja vaatteita

Tänään oli ohjelmassa neuvolaa ja leikkipuistoa. Ilma oli ihana ja laitoinkin neuvolareissulle päälleni piiitkästä aikaa bleiserin, jonka olen varastanut saanut sisareltani. Pieninkin sai hieman kesäisempää vermettä yllensä ja että oli ihanaa, kun ei tarvinnut tarpoa hangessa tai lompsia saappaissa. Itsessäni huomaan selvästi, että valoisuuden lisääntyessä haluaa pukeutua värikkäämpiin vaatteisiin.  Sisustuksessa taas tuntuu, että kaikki hempeät ja raikkaat värit viehättävät. Sisustusrintamalla kaipailisin jotain uutta ja piristävää mutta en oikein tiedä mitä se olisi. Täytynee tarttua maalipurkkiin. Vielä muuten se eräs kirppisnaulakkokin odottaa maalia päällensä. Turkoosi ei välttämättä olisi huono vaihtoehto:D








 

Taimetkin ovat päässet ulkoilemaan ja nauttimaan auringosta. Olen kylläkin siirtänyt ne päiväksi alahyllylle, koska muuten aurinko polttaa lehdet koppuraksi. Karaistuminen on joka tapauksessa hyvässä vauhdissa. Kukaan ei tietenkään huomaa taka-alalla olevia "karaistuneita" Pelargoneja;) 



Viikonloppuna ollaan lähdössä mökille useammaksi päiväksi ja todella toivon, että nämä ihanat ilmat kestäisivät reissun ajan. 

7 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäät vaatteet :) oon itsekin huomannut saman että mustat vaatteet tulee taas hävitettyä kaapinperukoilta :)

    Toivotaan viikonlopuksi aurinkoa, täällä sataa jo taas :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kumma miten valon määrä vaikuttaa mieltymyksiin..täälläkin sataa:(

      Poista
  2. Onpa ihania kesäisiä vaatteita! Itsellekin tulee kaapista etsittyä väriä päälle mustan/ruskean/harmaan tilalle. Ihanaa, kun kesä vihdoin tulee! <3

    Taimet näyttävät viihtyvän ulkona, suloisia kasvatteja sinulla! :) Täällä ei tänään taidetakaan taimia ulkoiluttaa, kylmää, harmaata ja sade... Tuo rautalankakori on niiiin ihana, mun on pakko saada tuollainen kanssa! :D

    Toivottavasti viikonloppuna säät suosivat ja saatte nauttia aurinkoisesta mökkeilysäästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos:) On tosiaan ihanaa, kun vihdoin tuntuu, että tuo kesä tuolta tulee! Rautalankakori oli jostain sisustusliikkeestä Isosta Omenasta. Täälläkin on tänään taimet sisällä.
      Ihana mennä mökille, jos sataa niin saattaapi vähän ottaa päähän:D

      Poista
  3. Ihana pikkuinen sinulla! Ja kivat kevätvaatteet sulla :)

    Minunkin täytyisi saada joku "taimipöytä".

    Mukavaa mökkiviikonloppua!! Meilläkin tarkoitus käydä vanhempieni mökillä rentoutumassa ulkosaunassa :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon Karoliina!

    Mies teki tuon taimipöydän ja on kyllä helpottanut huomattavasti kasvien käsittelyä yms.

    Kiitos samoin, ulkosaunat on parhaita!:)

    VastaaPoista
  5. Blogissani on tunnustus sinulle. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...