5/28/2012

Shabby Chic Bellis


Tuossa muutama postaus aikaisemmin mainitsin meidän pihan Belliksistä, eli kaunokaisista, kuinka ne ovat levittäytyneet pitkin poikin kukkapenkkejä. Pidän kyllä rennosta meiningistä puutarhassa ja kukkien ei nyt tarvitse varsinaisessa sotilaallisessa järjestyksessä olla mutta ei ole kiva kun yrittää siirtää kasveja ja yksi onnellinen kulkeutuu joka juurakon mukana kaikkialle. Olen siis siirtänyt päivittäin kaunokaisia takaisin omaan penkkiinsä. Ulkonäöllisesti kaunokaiset ovat kivan rentoja, hapsottavat sinne tänne, jotenkin hauskan näköisiä ja mieleeni tulee juurikin shabby chic. 

Sisältä on kasvit roudattu pihalle ja keittiötä järjestellessä tuntui, että jotain kivaa ja vehreää kaipaisi ympärille, joten laitoin muutaman kaunokaisen ruukkuun ja jo näyttää ympäristö pirteämmältä. En sitten tiedä kuinka viihtyvät sisällä, pitää varmaan yöksi nostella ulos. Oletteko kasvattaneet kukkivia perennoja sisällä, kuinka ovat menestyneet? Orvokkikin voisi olla kiva jossain pienessä kupissa tms.






Hieman sekava seurakunta yläkuvassa mutta kesällä saakin olla välittömämpää:)
Keittiössä käytän keittokirjoja piristeenä ja aina kun haluaa vaihtelua niin kääntää vain uuden sivun. Lisäksi asettelin mausteet ja teet hieman erilaiseen järjestykseen. Avokadot alakuvassa eivät todellakaan kuulu joukkoon;)





Seuraavaksi tulee terassipostaus, see you!


13 kommenttia:

  1. Kauniit kaunokaiset! :) Enpä osaa sanoa miten sisällä viihtyvät, en ole kokeillut perennoja sisällä, kerrohan sitten miten kävi. :) Jouduin muuten hetkisen katsomaan, että missä on avokadoja, mutta löytyihän ne! :D Eli täydestä olisi mnenyt, jos et olisi maininnut. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tulen raportoimaan:) Ehkä olis voinut jättää mainitsematta, en nimittäin huomannut noita kuvatessa, vaikka tosiaan ovat ihan näkösällä:)

    VastaaPoista
  3. Kivoja piristyksiä nuo kukat on sisälläkin! Varmaan viihtyy jos vaan saa valoa tarpeeksi. Meidän koti ei ole kovinkaan valoisa, joten meillä ei kyllä kukat kauhean hyvin menesty. Pitää varmaan ostaa meillekin vieraille noita Clipperin teetä, kun niitä on nyt niin monessa paikassa näkynyt. Itse ei kyllä paljoa teetä juoda. Mikä on sinun suosikkimaku?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän kivat kyllä sisälläkin ja nyt näyttää oikein virkistyvän nuo kukat kun kastelin, luulen että kesällä vähäisempikin valo saattaisi riittää, koska päivät on niin pitkiä.. Noita Clippereitä on tosiaan näkynyt joka puolella, itse bongasin mun siskon kautta aikanaan kun hän puolestaan bongaa kaikki uutuudet kun ne vaan kaupan hyllylle saapuu. Mikäköhän olisi paras, jotenkin viime aikoina on maistunut appelsiinin makuinen, tuo kuvassa näkyvä red fruits & aronia berry on myös aika hyvä:)

      Poista
  4. Kyllä avokadot kuuluvat keittiöön =)... luulisin että perennat voivat viihtyä sisälläkin. Oleellista lienee valoisa ikkuna. Muistaakseni orvokkeja on meillä ollut sisälläkin. Kokeile ja raporoti ihmeessa.

    Mikä on tois harmaa kukkalauta? Aivan ihanan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan totta, kyllä ne avokadot keittiöön kuuluvat;)Tuo on etelään suuntaava ikkuna, joten valoa luulisi riittävän, kaunokaiset ovat ainakin yön jäljiltä tosi virkeitä.

      Harmaa kukkalauta on paksua ajopuuta, mökin rantaan huuhtoutunut. Oli juuri passelin kokoinen:)

      Poista
  5. mäkin yhdyn siihen että avocadot kuuluu keittiöön ;) hauska idea tuo keittokirja sisustuselementtinä :)) mulla ei elä edes orvokit sisällä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, te kiusaatte mua=D Keittokirjalla saa kyllä kummasti ilmettä, vähän kuin olis vaihtuva taulu. Mulla on joitain kasveja mitkä ei pysy hengissä sitten millään ja osa porskuttaa hienosti, ne on jotain henkimaailman juttuja...

      Poista
  6. Hei,

    Mistä olet hankkinut tai miten tehnyt tuon ikkunalaudan? Aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei T! Kiitos paljon!:) Se on ihan vaan rannalta löydetty ajopuu, joka ei itse asiassa ole mitenkään kiinni, vaan on asetettu taitettuna olevan klaffipöydän päälle. Ajopuita kannattaa bongailla meren rannalta. Saman värin ja efektin kyllä saa kun käsittelee vaalean puun harmaalla petsillä, sitten vaan kiinnikkeet alle ja ikkunalaudaksi:)

      Poista
    2. Vielä lisäys että kannattaa käyttää raakalautaa, jos haluaa rosoisen lopputuloksen (pitää vain sitten varoa tikkuja).

      Poista
  7. Aivan hurmaavan näköistä sinulla taas, ihana tuo keittokirja juttukin :-) Pieni mutta merkittävä, ihanan näköistä :-) Iloista päivää! :-)

    VastaaPoista
  8. Kyllä olet kauniisti asetellut keittiön jutskat!! Piti tulla siivouksen lomassa lukemaan yksi blogi :) Sopivaa inspiraatiota sain sinulta!!

    Aurinkoista päivää sinulle ja lapsukaisille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...