6/13/2012

Makuuhuoneen kesä

Oli pieni tauko migreenin vuoksi, nyt pystyn taas hetken koneella olemaan:) Eipä olekaan aikaisemmin migreeniä ollut, joten hieman säikäytti. Huomasin myös että 10 000:nen kävijän raja on mennyt rikki, joten pistän lähiaikoina arvonnan pystyyn, pitää hieman palkintoa pohdiskella. Kolmas asia ennen varsinaista postausta, että ainakaan äsken en pystynyt vastaamaan kommentteihin, toivottavasti on vain väliaikainen ongelma. Kiitos paljon kommenteista, tulen tänään tai huomenna vastavierailuille!

No niin, eli ollaan noita hattuhyllyjä pyöritelty huoneesta toiseen ja nyt on kaikki paikoillaan. Eteisen rikkoutunut hylly korjattiin ja asennettiin makuuhuoneeseen. Hyllyn koukut olivat nätisti oikealla etäisyydellä toisistaan, kunnes mies onnistui poraamaan ne ihan omalla tyylillään ja keskellä on nyt tuollainen isompi rako. Eipä tuo menoa haittaa.





Tässä vielä hieman kokonaiskuvaa makuuhuoneesta, en ole tainnut aikaisemmin laajempia otoksia julkaistakaan. Hyllyyn sain mukavasti hömppäkirjat esille, jätin suosiolla Patricia Cornwellit piiloon (dekkareita suht rajuilla kansikuvilla). 

Nakuttelin äsken kuvissa näkyvän taulun seinälle, on liian kapea tuohon yksinään, en vaan taida uskaltaa enää useampia nauloja laittaa, kun jo muutama huti tuli . Ärsyttää jos seinä on täynnä reikiä, onneksi mies ei varmaankaan huomaa (ellei lue postausta)... Sori vaan kulta;)



Mukavaa keskiviikkoa kaikille<3



18 kommenttia:

  1. Tosi kivoja juttuja ja kaunis tapetti. Toi pieni virkattu reikäinen käsilaukku on supersöpö ja vaaleanpunainen pyöreä tyyny mun suosikki. Mistä toi naulakko / hyllykkö on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! katselin just itse että menikö jo vähän liian söpöilyn puolelle. Naulakko on ostettu jostain pienestä sisustusnettikaupasta. Samantyylisiä olen kyllä nähnyt Hobby Hallissa ja kodintavarataloissa. Koukut on vaihdettu itse ostettuihin. Tyyny on H&M:ltä.

      Poista
  2. Ihana hattuhylly ja kiva kurkkaus teidän makkariin. Kauniita yksityiskohtia ♥

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis makuuhuone! Harmoninen ja rauhoittava :) Munkin lemppari on tuo roosanvärinen tyyny, onko se hennesiltä? Mulla on Hennesiltä ihan samantyylinen, mutta tummanviolettina. Se ei kyllä näytä yhtään noin hyvältä ;) Kivoja juttuja myös naulakossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus:) Tyyny on Hennesiltä, mä olen varmaan onnistunut kuvankäsittelyssä, jos se näyttää tavanomaista paremmalta;)

      Poista
  4. Niin viihtyisä makkari teillä! Tosi rauhoittava ja miellyttävä tunnelma. <3 Ihana tuli myös tuosta hyllyköstä, tosi kauniisti olet laittanut siihen kaikkea kaunista esille!

    Toivottavasti migreeni ei enää vaivaa, vaan saatte nauttia aurinkoisista päivistä! :)

    Laitan sulle postia viimeistään reissun jälkeen, jos vaikka haluat valikoida sävyjä tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jenni<3 Pänsärky ei tunnu enää niin pahasti olevan päällä, on jo ihan eri tavalla energiaa. Voi ihanaa, odotan viestiäsi, nauttikaa reissusta!

      Poista
  5. Aivan ihana makkari! Sen näkönen, et voisin vaan makaa sängyllä ja tuijottaa ympärille. Oi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Viivi! olipas kiva kommentti:)

      Poista
  6. Aivan ihana makkari, ja niin kesäfiilis, upeaa :-) Kyllä kelpaa mennä iltaisin nukkumaan ja päikkärit ottaa :-)
    Toivottavasti migreeni ei sinulla ala pahemmin.. nimimerkillä itse 3-vuotiaasta sairastanut :-( Mukavaa viikkoa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Seija! voi raukka jos olet niin pienestä saakka saanut kärsiä migreenistä:(

      Poista
  7. Kaunis makuuhuone, aivan ihana<3 hih, kotiutin vastaavan kattovalaisimen äidiltäni itselleni pari päivää sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kristallivalaisimet on parhaita<3

      Poista
  8. Onpas uskomattoman kaunis sisustus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jonna! tässä jo aivan häkeltyy:D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...