6/29/2012

Ollaan vaan ja hengaillaan

Täällä on nyt sellaista olla öllöttelyä, että mitään ei tahdo saada aikaiseksi. Pyykkiä nyt pyörittelen, koska muuten me hukutaan siihen, muutoin tuntuu että on jonkinasteinen pysähdys menossa. Ilmeisesti sitä on muuallakin ilmassa, mitä nyt olen muiden blogeista lueskellut. Taitaa nämä kesäkuukaudet olla uuvuttavia tai jotain;)

Oliivipuu on vihdoin kasvatellut uusia lehtiä talvella varisseiden tilalle.


Yrtit kasvaa kohisten, salaatissa jo toinen kylvös menossa. Rautakoristeet ovat hylätystä aitasta (jos muistatte edellisen mökkireissumme:))


Vihdoin! Petuniat aloittavat kukintansa.

Herra J täytti seitsemän, meidän ensimmäinen vauva<3



Lapset keräävät mielellään yrttejä, väsäsin äsken yrtti-rapupastan, mukana myös aurinkokuivattuja tomaatteja.



~RAPUPASTA~

Täysjyväspagettia,
tsiljoonaa yrttiä pilkottuna ja sekoitettuna pilkottujen aurinkokuivattujen tomaattien kanssa.
Tavallisia pakasterapuja paistettu oliiviöljyssä, ripaus suolaa ja mustapippuria sekä loraus valkoviinietikkaa ja sitruunan mehua. Vähän laitoin vielä kermaa, koska meidän tytsyt tykkäävät kermaisista kastikkeista. Päällä rucolaa ja oliiviöljyä. Hyvää oli:)



Arvontaan ehtii vielä osallistua huomiseen klo. 24.00 saakka. Arvon siis vasta sunnuntaina 1.7!!

Rentoa perjantaita toivotellen!

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja herkullisen näköinen pasta. Mun öllöttelyt loppui eiliseen, kun olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Ostettiin äidin kanssa iso läjä vanhoja tavaroita ja huonekaluja. Tämä päivä menikin jo hioessa. Mutta on se öllöttely ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos:) Vanhat tavarat kuullostaa ihanilta, pakko päästä itsekin pian kirppiksille...

      Poista
  2. joo, väsymystä on ilmassa, kesästä johtunee ;) mitäs sitä turhaan kotona märehtii koneen ääressä jos ilmat sallii ja elelee noinkin ihanassa miljöössä kun sinunkin kuvista tulee ilmi :)

    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Joo turha sitä on sisällä pyöriä:)

      Poista
  3. Onpa herkullisen näköinen pasta, nam! Eikä kuulosta ylivaikealta, voisi onnistua minultakin. :) Onnea koirulille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin helppo pasta, en nimittäin ole mikään kovin hyvä kokki...onneksi mies on:) MR J kiittää;)

      Poista
  4. Eiköhän se tee meille kaikille välillä hyvää vähän hölläillä :D
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekee tosiaankin hyvää, voin siis lämpimästi suositella;) Kiitos samoin!

      Poista
  5. Näin hämäränhyssyillassa bloggeissa kiva vierailla...Päivisin niin pihalla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...