Meillä oli naapuruston kesken rapujuhlat, tarkemmin sanottuna viiden perheen kesken. Meistä on tullut hyviä ystäviä naapureiden kanssa, ollaanhan kaikki rakennettu talot samoihin aikoihin ja muutenkin olemme melko samanlaisissa elämäntilanteissa. Tässä postauksessa ei nyt ole kuvia rapujuhlista, koska olen ollut sen verran hys hys blogin suhteen, että totesin kameran kanssa pyörimisen herättävän ihmetystä. Kiva oli kipaista vastapäiseen taloon ja jättää lapset mummin huomaan, aamulla kyllä oli kummasti hieman tutiseva olo, vaikka snapseja välttelinkin:D Tässä nyt poikkeuksellisesti muutamia meikkikuvia ja pari asukuvaa.
Eilinen oli lämmin ja kostea päivä, joten pohjameikiksi laitoin päivävoiteen päälle vain LilyLolon mineraalipuuteria. Tämä on ainoa mineraalipuuteri, joka ei aiheuta minulle kutinaa. Tämän saa todella peittäväksi, kun levittää ensin isolla sudilla koko kasvoille ja peittävyyttä tarvitsevat kohdat käy vielä läpi pienemmällä siveltimellä. Hieman kuohuviiniä meikkaamista vauhdittamaan;)
Make up Storen tri brow color on maailman paras setti kulmille ja rajauksiin, ainakin minun mielestäni. Vaalealla saa täytettyä kulmat ja mustalla saa täydelliset rajaukset, kun kastaa ohutkärkisen siveltimen ensin veteen ja sitten palettiin.
Suht luonnollinen lopputulos. Näyttääpä melkein pelottavalta lähikuva omasta silmästä, on muuten yllättävän vaikea ottaa, kokeilkaapa:D
Päälle laitoin Vero Modan maksimekon, ei ala heti kiristämään;)
Kengät Vagabondin vaaleaa nahkaa puisella pohjalla. Pienet varpaat vieressä, seuraavat äitiä kuin hai laivaa...
Isot korvikset korviin, eikä muita koruja. Mukaan vielä yliolan laukku, johon laitoin mukaan vain välttämättömimmät.
Siinäpä ne eilisen vaatteet ja asusteet. Tosi kiva ilta oli! kotiuduttiin vasta puoli kolmelta. Edellisestä kerrasta, kun istuttiin iltaa ilman lapsia onkin vuosia. Joten ihan tarpeeseen tuli:D
Mukavaa sunnuntaita (mahdollisesta sateesta huolimatta)!
Nätti asu ja mukavaa että naapureista on tullut läheisiä.
VastaaPoistaMulla on samanlainen kakku Make Up Storelta ja teen kostealla siveltimellä rajaukset. Erittäin pitkäikäinen juttu, kätevä myös ja tulee kauniit, intensiiviset rajaukset.
Kiitos Jarna! Tuo kakku on kyllä ihan ykkönen ja todellakin pitkäikäinen:)
PoistaKuulostaa hauskalta illalta! Ja hienot valmistautumiskuvat, kivaa vaihtelua tälläiset postaukset! :) Mukavaa sunnuntaita! <3
VastaaPoistaOli kyllä tosi mukava ilta! Ajattelin vaihteeksi tehdä tällaisen erilaisen postauksen, kiva että tykkäsit:) Mukavaa sunnuntaita teillekin <3
PoistaKuulostaa tosi mukavalta ja tarpeelliselta tuollaiset kokoontumiset. Kivan tuntuinen yhteisö teillä. Olen melko jälkeenjäänyt meikkiasioissa, joten kiitos vinkeistä.
VastaaPoistaOlen huomannut että täällä on yhteisöllisyys voimissaan aivan eri tavalla kuin aikaisemmissa asuinpaikoissa. Vaikuttaa kyllä yleiseen ilmapiiriin todella positiivisesti:) ollos hyvä vaan, tällaisia satunnaisia meikkivinkkejä voi joskus tupsahdella.
PoistaMä olen saanut myös omalta kylältä useita ystäviä, mikä on ollut tosi jännää aikuisiässä. On myös kiva että lasten vanhemmat tuntevat toisensa. Onpahan useampi peräänkatsoja. Mun silmästä muuten tulisi suurin piirtein samannäköinen kuva. Mulla on myös tuollainen sekavärinen silmä. Omituista =)
VastaaPoistaTämä aikuisiällä ystävystyminen on kyllä todella antoisaa ja tosiaan lapsillekin varmasti mukavaa, kun on tiivis yhteisö. Ai sulla on kanssa sekavärinen silmä ja vielä samalla tavalla, mielenkiintoista:D Mulla on erityisesti tässä toisessa silmissä voimakkaasti ruskeaa, toinen on tasaisemman vihreä.
PoistaMeillä vielä naapureitten kanssa rappuillut eessä...Kerrassaan ihanat kengät ja laukku, tuo väri kauniin puuteri :)
VastaaPoistaVoi kiitos Lovviisa! Toivottavasti teillä on kivat rapuilut:)
PoistaTaas jaksaa arkea, kun välillä vähän juhlii! :)Kauniit asusteet, sopivat varmasti hyvin mekon kanssa.
VastaaPoistaKiitos Anne! Näinhän se on, pieni tuulettuminen antaa mukavasti lisävoimaa arkeen:)
PoistaVoi kun mukavan kuuloinen ilta :-) Ja varmasti teki hyvää tuulettua ja ottaa arkeen energiaa! :-)
VastaaPoistaKiitos Seija! Ilta oli kyllä ihana, seuraavia juhlia odotellessa;)
PoistaMaximekko on kyllä varmaan superkäytännöllinen syöppöjuhlissa :D
VastaaPoistaKiva päivitys! :) Mekko ja asusteet ovat kauniit!!
VastaaPoistaKuulostaa ihanalta! Meilläkin naapurustossa juhlitaan milloin rapujuhlia, milloin glögikekkereitä tai vappubrunssia. Välillä lasten kanssa, välillä ilman:) Tuo ihanaa vaihtelua arkeen ja on niin mukava juhlia, kun ei tarvitse hytistä taksijonoissa tms.
VastaaPoistaJa kiitos meikkivinkeistä!