12/11/2012

Luukku 11. Joulusiivous

Arkinen otsikko ja arkinen postaus, tänään ei olla askarreltu vaan ollaan aloitettu kunnon siivous, ensimmäisenä vuorossa lastenhuone. Käytiin kaikki tavarat läpi ja jaoteltiin osa leluista odottamaan uutta tulemista, osa menee lahjoituksiin ja osa ystäville. Samalla neidit halusivat hieman uutta järjestystä huoneeseen ja vaihdettiinkin sänkyjen paikkaa.

Se on kyllä uskomatonta mikä määrä leluja lapsille kertyy,  suurin osa isovanhempien ostamia. Ollaan joka vuosi painotettu että halutaan vain muutamia ajatuksella valittuja lahjoja tavaravuorien sijaan. Olen erittäin onnellinen, että meillä on ihanat ja osallistuvat vanhemmat, jotka ovat korvaamaton apu ja ilo lastemme elämässä. Lapsemme ovat vanhempiemme ensimmäiset lapsenlapset ja välillä tuo ostoinnostus tuntuu menevän hieman liiallisuuksiin. Pyritään sitten jakamaan iloa muuallekin ja muutaman kerran vuodessa annetaan leluja ja vaatteita niitä tarvitseville.


Lapset ovat onneksi innokkaita järjestelijöitä ja isommista tytöistä on jo paljon apua.


Suuri arkku lähtee autotalliin, arkkuun mahtuu aivan valtavasti tavaraa ja se onkin tässä tapauksessa ongelma, koska sitä tavaraa sinne sitten kertyykin, ilman mitään logiikkaa. Arkku on oman isoisäni matka-arkku ja olen usein miettinyt, että onko sisäkannessa olevassa talon kuvassa käytetty mallina olemassa olevaa rakennusta, sitä tarina nimitäin ei kerro ja olisi kiva tietää, jos kyseinen rakennus löytyy jostain päin Suomea.


Keittiö järjestykseen:)



Tässä maaliviiva jo häämöttää, valon määrä ei oikein riittänyt laadukkaisiin kuviin mutta se ongelma taitaa seurata vielä useamman kuukauden.

Meillä oli muuten tänään "kiva" helmi nenässä -episodi, vaikka ollaan keskusteltu sen sata kertaa, että nenään ei sitten tungeta mitään niin silti sinne hups heijakkaa livahti helmi. Minulle meinasi pieni paniikki iskeä mutta onneksi sain helmen itse kaivettua pinseteillä. Säikähdyksellä siis selvittiin:)

Hauskaa tiistai-iltaa!

12 kommenttia:

  1. Tsemppiä siivouspuuhiin! :) Joulukalenteriasi on ollut ilo seurata.

    VastaaPoista
  2. Kyll se siitä, palkitsee kun on valmista! :-) ♥

    VastaaPoista
  3. Te ootte olleet reippaita, hyvältä näyttää! Ja oonpa lähipiirissä törmännyt sellaiseenkin, että poika laittoi herneen nenäänsä ja isä ei uskonut, ettei herne muka nenästä lähde ja lääkäriin sitten kävi sekä isän että pojan tie. :D On siinä äidillä ollut "hauskaa"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ai kamala, herne on vielä pahin vaihtoehto (ainakin kuivattu sellainen), onneksi ei jouduttu lääkäriin lähtemään...

      Poista
  4. oijoi ootte jaksaneet olla kyllä reippaita! Ihanaa, kun on siistiä, ainakin vähän aikaa! :)
    Mukavaa iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siisti koti on kyllä paras palkinto:)

      Poista
  5. Olet ollut tosi ahkera!
    Itseä haluttaisi myös käydä tavaravuorien kimppuun, mutta en taida tällä viikolla vielä ehtiä. Tästä sain kyllä inspiraatiota!

    Nätiltä näyttää huone! Tyttömäinen. <3

    Onneksi ei helmi aiheuttanut isompaa operaatiota. Ihan kauhulla odotan, milloin meillä käy jotain vastaavaa. Pieniä helmiä on tupa täynnä ja nuorempi juuri siinä iässä, että pikkutavara kiinnostaa mutta ymmärrys ei vielä ole samaa sarjaa.

    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo kuvat ovat vaan laadultaan ihan karmeita, ei edes käsittelyt auta. Toivottavasti teillä ei onnistuta saamaan helmiä vääriin paikkoihin, kun ei noista viitsi edes ylimääräisiä varoitella, ettei se ajatus sitten tule sitä kautta.

      Poista
  6. Helmi nenässä! Tuttua täälläkin! Parempi se on kuin herne! Isäni, 81v. on kuulemma pienenä laittanut kuivatun herneen nenään. Sehän sitten siellä kosteassa turposi. Minun tytär kokeili temppua fluoritabletilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fluoritabletilla, hui, sehän on aika isokin (toivottavasti irtosi ilman kirurgia). Herne on kuulema pahin juuri tuon turpoamisen vuoksi. Minä itse olen tunkenut lapsena pähkinän nenään. Että geeneistä tämäkin taipumus varmaan löytyy;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...