10/31/2012

Mustaa ja valkoista /punajuuria ja porsasta

Ollaan kirppispöydän myötä myyty ylimääräisiä tavaroita pois ja samalla on tullut sisustuksessakin halu yksinkertaistaa, mitään väri-ilottelua ei meidän sisustus koskaan ole ollut mutta nyt mennään entistäkin värittömämmällä setillä. Musta viehättää ja valkoinen luonnollisesti sekä pellavan sävy, jotain väriä esim. sisustustyynyjen muodossa olisi kiva kuitenkin saada. 



Alla näkyvä kaiutin saa uuden ilmeen toivottavasti tämän viikon aikana, pitää sitten tehdä postaus (ellei lopputulos ole aivan kamala;))

Kirppikseltä löydetty ikkunakoriste löysi paikkansa kranssissa.




Olen viimeaikoina tehnyt paljon uuniruokia, ne tuntuu jotenkin helpoimmalta vaihtoehdolta ja samaa ruokaa voi syödä sitten muutaman päivän. Tänään tein uunipunajuuria ja porkkanoita, valkosipuliperunoita sekä porsasta.

Punajuuret ovat erityinen suosikki ja maistuvat lapsillekin hyvin, koska ovat melko makeita. Itse pilkon punajuuret ja seuraksi esim porkkanaa ja päälle pikottua salviaa, öljyä sekä siirappia ja ripaus suolaa, kunnon sekoitus ja sitten vaan uuniin, kunnes ovat pehmeitä ja hyvää on!



Porsas on myös helppo, kunhan käyttää paistomittaria. Olen ripotellut paistin päälle suolaa, pilkkonut salviaa, rosmariinia sekä muutaman valkosipulin kynnen ja sekoittanut öljyyn. Tämän jälkeen olen hieronut öljy-yrtti -sekoituksen paistin päälle ja sitten koko komeus uuniin ja mittaria seuraamaan. (Tänään porsaasta tuli hieman ylikypsää vaikka kuinka seurasin paistomittaria).


Valkosipuliperunat teen niin, että viipaloin perunat kuorineen, huljautan kylmässä vedessä ja kaadan vuokaan. Päälle lisään seoksen, jossa on kermaa, silputtuja yrttejä (rosmariini sopii erityisen hyvin) pilkottuja valkosipulin kynsiä maun mukaan sekä suolaa ja mustapippuria. 


Tässä annoksessa on päällä miehen viikonloppuna tekemän sienikastikkeen jämät mutta tämä ei kyllä tarvitse välttämättä mitään kastikkeita, laittaa vain paistonestettä päälle.

Tällaisissa ruuissa on se hyvä puoli, että ne saa aika nopeasti uuniin ja sitten voi vaan odotella, ei tarvitse notkua hellan ääressä koko päivää...


Mukavaa keskiviikkoa!





10/27/2012

Kirppissaalis


Kävin pitkästä aikaa kirppiksellä, meillä on ollut oma pöytä jo reilun kuukauden ajan ja ollaan päästy kivasti ylimääräisestä tavarasta eroon. Mies on saanut hoitaa kirppispaikan huollon, koska minulla tarttuu aina jotain mukaan. Tänään kävin itse täydentämässä paikkaa ja tiestysti piti tehdä "pieni" kierros ja heti jäi muutama ihanuus haaviin. 


Luukahvaisia juusto/voiveitsiä


Iso paperiroskis ihanalla kuosilla



Vaaleanpunainen kattolampun varjostin yläkerran tulevaan lastenhuoneeseen ja ihan älyttömän söpö pinkki vanha saksalainen kello. On vielä ihan ajassa.


Kuvausassari saapuu aina kun tulee uusia tuoksuja sisältäviä tavaroita:)


Alla vielä yksi pitkä vaaleanpunainen kaitaliina valkoisilla palloilla sekä suloinen kukallinen liina/huivi.

Paperiroskis löysi jo paikkansa eteisen hyllyltä villasukkasäilönä.


Leppoisaa lauantaita!



10/26/2012

Perjantai

Onpas ollut viikko, niin paljon hommia, että en ole edes koneelle ehtinyt, lisäksi vanhempi lähisukulaisemme on erittäin huonossa kunnossa ja nuorimmaiselle tulee hampaita. Siinähän sitä yhdelle viikolle. Lasten kanssa ollaan askarreltu tuollaisia väkkyröitä, tytöt itse näkivät pikkukakkosessa ja maalasivat paperit, äiti sitten hieman auttoi taittelussa. Ihan kivat väriläsikät keittiöön, meillä kun ei niin hirveästi ole lasten taideteoksia esillä:) Miten te muuten laitatte lapsukaisten tuotokset esille? Ajattelin hommata myös ihan kunnon kansion piirustuksille ja maalauksille, kun niitä nyt on alkanut enemmän tulemaan. 





Avokadoja olen myös kasvatellut, ei vaan kuulema ole mikään kaunein kasvi mutta ajattelin latvoa hyvissä ajoin, niin ei ihan hirmu hujoppeja tulisi. Vasemman puoleinen siemen on istutettu pari viikkoa sitten ja oikean puoleinen pari kuukautta sitten, ovat melkein saman kokoisia, hassu juttu...


Huom! Keski[piste] uutuuksia putiikissa. Lisäksi kysyjille tiedoksi tätäkin kautta: Annabel Kernit eivät tulleet vielä tällä viikolla, ensi viikon alussa pitäisi viimeistään saapua! (Laitan vielä s-postia)


Mukavaa perjantai-iltaa!

Yritän päivitellä ahkerammin, kunhan taas vähän meno tasoittuu:)

10/20/2012

Muistoja menneisyydestä

Kuvien laatu on nyt normaalia huonompi, koska en löydä kameran muistikorttia mistään. Tässä perheessä kun jokin noin pieni katoaa niin se on sitten gone for good, elikkäs pitäisi uusi hommata jostain. 

Isäni säilyttää kaikenmoista tavaraa vuositolkulla ja nyt oli tästä "hamstraamisesta" hyötyäkin, hän nimittäin löysi pinon kortteja alkaen vuodesta 1981, jolloin olen syntynyt. Nämä olivat jotenkin aivan hurmaavia ja nappasin kuvat muutamasta oikein ihanasta.


Yläkuvan lyhdyt ovat ihania ja tuollaisia itse asiassa haluaisin omaan kotiin, tämän ajattelin kehystää ja ripustaa sopivaan paikkaan. Olen saanut tämän kortin vuoden vanhana mummiltani, joka on jo nukkunut pois<3


Esittelin muutama postaus sitten kirppikseltä löytämäni metallisen paperiroskiksen, jossa oli ihana Sarah Kay kuvitus. Ilahduin kovasti, kun huomasin tämän kortin olevan samaa sarjaa. Näitä Sarah Kay kortteja löytyy vielä nykyäänkin. Löysin muuten äidiltäni Sarah Kay peilin, jossa on myös aivan ihana kuva, pitänee siirtää se tänne meidän iloksi:)


Viimeisenä hauska hiirten sienitalo, tytöt halusivat tämän huoneeseensa ja laitettiin kortti kehyksiin ja neidit saivat hyllyllensä hiiritaulun.


Pitää nyt vielä jatkaa muistikortin etsintää, että saisi otettua kunnon kuvia, kännykällä on hieman hankala napsia kuvia.



Oikein mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

10/16/2012

Vielä on kesää jäljellä...noup

Sain ystävältäni lahjaksi ihanat Bath&Bodyworksin putilot, enää ei ole kesää jäljellä mutta näitä tuoksutellessa voisi kuvitella niin. Tykkääkö kukaan muu kyseisestä merkistä? Viikonloppuna raivattiin viimeisetkin kesäkukat pois ja peitettiin pihakalusteet, vielä pitäis roudata yksi nuupahtanut ja mätä tomaattipuska kompostiin ja viedä autotalliin kaikki mikä ei kestä pakkasta... ja tietysti tehdä viimeiset rikkaruohojen poistot (joita en kylläkään saa varmasti aikaiseksi).



Eikös ole kesäisiä kuvia? ulos kun katsoo niin kyllä kaikkea muuta. Jennin ihania uutuuksia olen kauppaan päivitellyt ja nyt odotan saapuvaksi  Annabel Kernin soivia sieniä ja päärynöitä. Muutama tuote on jo loppunut kokonaan ja siskoni on bongannut Englannista yhden todella ihanan ja yksinkertaisen tyylikkään tuotemerkin, niistä sitten lisää kunhan saan tavaraa. Tuolla odottaa yksi paitatuunaus, siitäkin lisää myöhemmin:)





Näihin kesäisiin tunnelmiin...pitänee laittaa takka päälle....



10/13/2012

Absolutely Perfect

Sain isältäni syntymäpäivälahjaksi jotain minkä perään olen jo vuosia kuolannut. Isäni on aikoinaan ostanut jäätelöbaarin jäämistöstä Hamilton Beach blenderin, joka on valmistettu 40-luvulla. Tämä oli meillä kotona lapsuuteni ja tähän päivään asti se on ollut isälläni ja aina olen sanonut suoraan vihjaillut, että se sopisi meille täydellisesti. Tämä on minun vastine Smeg-jääkaapille (jollaiseen rakas mieheni ei ikinä taivu) and I love it!


Ihmettelin, kun paketti painoi tonnin verran ja hypin ympäri asuntoa ihastuksesta, kun paketista paljastui tämä, isäni vain pyöritteli päätään ja totesi että onneksi meidän tyttö ei ole yhtään materialisti;) En oikeasti olekaan, joihinkin juttuihin onnistun vaan kehittämään suuren pienen obsession.



Eipä mulla sen syvällisempää tänään.


Jenniltä on tullut upeita hiusjuttuja, päivittelen niitä huomisen aikana kauppaan!



Rentouttavaa lauantaita! meillä avattiin jo glögikausi:)

10/12/2012

Kotona lasten kanssa

Ollaan puuhasteltu lasten kanssa kaikenmoista viime päivinä, paljon saa olla kaikkea keksimässä, että on tarpeeksi virikkeitä, jotta huonekalut ja koriste-esineet säästyvät pahimmilta tuhoilta. Olen nyt ollut jo aika lailla tasan neljä vuotta kotona, jos lasketaan mukaan kaksosraskauden loppuajan sairasloma. Aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Ennen äitiyslomalle jäämistä olin ajatellut olla kotona reilun vuoden verran ja jatkaa uran rakentamista ja tehdä keskeneräisenä lojuneen gradun vihdoin ja viimein valmiiksi. Mutta kuinkas sitten kävikään:) Vielä olen koulun kirjoissa (sadannen vuoden opiskelijana;)) ja lapsia on jo kolme. 

Tämä blogi ja tuore nettikauppa tuovat kyllä kovasti vaihtelua ja piristystä arkeen ja olen saanut myös rästiin jääneet kouluhommat tehtyä (gradua lukuunottamatta). Niin kauan kuin minä olen kotona, myös kaikki lapset ovat. Olen toki kiitollinen, että tämä järjestely on ainakin toistaiseksi mahdollista. Isommille tytöille vaihtelua tuovat liikuntaleikkikoulu ja leikkitreffit, pienin nyt ei moisia edes kaipaa. Nykyään ajattelen, että kyllä sitä "uraa" ehtii myöhemminkin luomaan, jos sitä enää edes haluaa, ainakaan siinä muodossa kuin joskus ajatteli.


Roikutan lastenhuoneen naulakossa aina sesongin mukaisia vaatteita (välillä on kyllä ihan omat sesongit menossa,jos joku ihanuus tulee vastaan).



Nykyään sitä osaa jo ihan eri tavalla nauttiakin lasten seurasta  ja monta kertaa päivässä saa nauraa kippurassa hauskoille jutuille. Tänään toinen isommista tytöistä kysyi, että voiko heidän nimiään vielä vaihtaa. Sanoin sitten, että ei kyllä enää voi mutta mihinkäs olit ajatellut vaihtaa. Kuulema Ella tai Mintlapsi? olisivat kivempiä kuin nykyinen nimi.... hmmm, ehkä ei kuitenkaan. (Vaikka Ella kiva nimi onkin:))

Tänään nyt oli vaihteeksi hieman syvällisempiä pohdiskeluja. 


Rattoisaa syksyistä perjantai-iltaa <3





10/10/2012

Sadepäivän sisusteluja

Toivottavasti ette ole jo ihan kyllästyneet näihin olohuonekuviin:) Ystäväni kävi tuossa yhtenä päivänä ja esittelin hänelle olohuoneen uutta järjestystä ja hän totesi että olisikohan se kuitenkin parempi, jos sohva ja pöytä olisivat suorassa linjassa. Siinä ei sitten mennyt kuin kaksi sekuntia, niin ne oli suorassa ja kyllähän se paremmalta näyttää. (Thank you A for your great idea!)


Vaihdoin sohvatyynytkin hieman talvisempiin ja lykkäsin kaikki lyhdyt esille. On taas niin kovin harmaata.


Alla oleva salmiakkikuvioinen tyyny on tehty villamekosta. Äitini antoi minulle mekon muutama vuosi sitten ja koska mekolle ei ollut tullut käyttöä koko aikana, päätin tehdä siitä kaksi tyynynpäällistä. Äiti ei kyllä ollut ihan yhtä innoissaan, kun huomasi vanhan mekkonsa uudet muodot:) Ei kuulema lahjoita mulle enää mitään, mitä voi vielä käyttää.





Sain vihdoin ja viimein käyttöä myös liitutaulunimikylteille, en raaskinut laittaa niitä kesällä ulos ja vasta nyt löysin ne kaapin perukoilta. Kaksi lojuu vielä tyhjänpanttina.


Tosiaan vielä kovasti tervetuloa kaikille uusille lukijoille! Olen vieraillut blogeissa useampana päivänä ja mennyt jo hieman sekaisin, että kenen luona nyt on tullut käytyä ja kenen ei.


Nettikaupassa on ollut jo mukavasti vierailijoita, Bloggarialennus 25% koskee siis kaikkia tuotteita Jennin Keski[piste] viirejä lukuunottamatta, myös tulevia Annabel Kernin soivia ihanuuksia:) Alennukseen oikeuttaa linkki blogista kauppaan.


Mukavaa keskiviikkoa!


10/08/2012

AND THE WINNER IS...

Marsa - Sininen kuisti,  ONNEA MARSALLE! 

Kiitos kaikille osallistujille!

Arvonta suoritettiin old school- eli raapustin jokaiseen nimerkin ihan omin kätösin (hieman kaduin tekniikan valintaa tuossa arvan numero 70 jotain kohdalla;)) Onnettarena toimi neiti A, tästä käytiin pienoinen taisto mutta molemmat lapsukaiset saivat leikkiä onnettaria virallisen osuuden jälkeen.




Voittajan arpa meni parempiin suihin, saatiin onneksi ongittua se pikkuiitan suusta, joten siitä märästä möykystä nyt ei ole kuvaa. Marsa valitsi ykköspalkinnon, laita osoite yms. tiedot s-postilla homeinthestorm@gmail.com, niin pistetään paketti postiin! Marsalla on muuten aivan hurmaava blogi, kuten niin monella muullakin osanottajalla.

Samalla julkistan minun pienen putiikkini avatuksi!, tässä linkki




Alunperin kaupasta piti tulla pelkkä blogiputiikki mutta se nyt laajeni oikeaksi kaupaksi, joskin sopivasti blogimaiseksi;) Tuotteita on pienet määrät ja yritänkin metsästää ennemmin vähän ja ihanaa kuin paljon ja tavanomaista. Putiikista löytyy myös upeana Suomalaisena vahvistuksena Keski[piste] tuotteita, tällä hetkellä löytyy viirejä, valikoima laajenee jatkossa. Jennin kanssa ollaan täällä blogimaailmassa tutustuttu ja hänen huolella toteuttuihin tuotteisiin olen kovasti ihastunut. Jos on jotain mieltä askarruttavaa tai kommentoitavaa niin laittakaa ihmeessä s-postia, soittaakin saa (täällä vaan on arkisin aika kova meteli:))

Päivitän noita tulossa olevia tuotteita vielä illemmalla. Tähän blogiin ei ole putiikissa linkkiä syystä että en aio tehdä tästä sen kummempaa markkinapaikkaa, toki pikkuputiikki nyt kulkee mukana mutta haluan pitää tämän blogin "henkilökohtaisempana".


10/05/2012

Pika Prinsessateltta DIY

Melkein on taas viikko vierähtänyt, huh kuinka aika rientää. Tervetuloa kaikille uusille lukijoille! Blogillisten blogeissa olen jo osassa ehtinyt vierailemaankin, kaikkia ihania uusia tuttavuuksia tullut vastaan. Arvontaan ehtii vielä osallistua muutaman päivän ajan!

Tässä nyt oikein pikainen DIY, jossa mennään sieltä missä aita on matalin, joten mitään visuaalista ilotulitusta on turha odottaa;) Meidän isommat tytöt ovat toivoneet "prinsessatelttaa" siitä asti, kun näkivät naapurin tytöllä sellaisen. Tyttöjen nykyiseen huoneeseen ei sitten mahdu enää mitään, kaikki nurkat on hyödynnetty ja lähinnä odotan yläkerran valmistumista, ennen kuin ostan mitään isompaa. Tänä aamuna kuulin taas sadannen kerran telttatoivomuksen ja ajattelin, että eihän tuo nyt mitään ydinfysiikkaa ole, joten äitihän sitten väsää sellaisen. Omplelukone hajosi jokin aika sitten, joten toteuksessa käytettiin perinteistä solmutekniikkaa:) Kappale B solmittiin kiinni kappaleeseen A. Tässä tapauksessa kappale A on kirppikseltä aikanaan parilla eurolla löytynyt lasten sänkykatos tms. Kappale B puolestaan on parisängyn kukallinen helmalakana. Tästähän saisi modattua vaikka minkälaisen unelman, jos lisäisi esim. ison tukirinkulan alemmas, niin teltta pysyisi paremmin muodossaan alaosasta, tämä nykyinen versio toki ei vie juurikaan lattiatilaa.

Lopputulos oli lasten silmiin niin ihana ja hieno ja kyllä se äiti osaa:D Ihanaa kun on noin arvostava yleisö, ihan sama minkälaisia virityksiä sitä tekee, niin kaikki kelpaa (ruokaa lukuunottamatta).










Mukavaa syksyistä perjantaita!
(sateesta huolimatta)







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...