3/31/2013

Pääsiäisen tunnelmia ja pikaisia löytöjä

Meillä on nettiyhteys tökkinyt pahemman kerran,  ehkä nyt vihdoin ja viimein onnistuisi tämä postauksen tekeminen. Pitää seuraavana arkipäivänä tehdä pikaisesti jotain tuolle nettimollukalle! 

Pääsiäistä ollaan vietetty rauhassa oman perheen kesken. Pieni piipahdus kirpputorilla ehdittiin eilen tekemään, pienellä tarkoitan että päästin paikan päälle kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa ja todellakin juoksin kirpputorin läpi, koska en halua missään tapauksessa olla asiakas, jonka takia henkilökunta ei pääse ajoissa lähtemään kotiin. Onnistuin löytämään jopa muutaman jutun, kiireestä huolimatta:) Parhaana bongauksena Ariksen priimakuntoinen arkkitehtivalaisin 5€! Valaisin oli kiinnitetty niin tiukasti pöytään että sain näpit kipeänä ruuvata sitä irti, katsoen samalla kellosta että meneekö paikka kiinni nyt heti. Kassalle kipitäessä nappasin vielä mukaan vanhan tratin ja lampunvarjostimen.



Valaisimelle ei ole vielä mitään paikkaa keksittynä, varmaankin siitä tulee käyttötarkoituksensa mukainen työvalaisin, jahka saadaan tilaa työpöydälle, toistaiseksi se nököttää keittiössä.


Mies hieman kohotteli kulmiaan minun "kynttilänjalalle", tämä siis on se tratti:)


Hieman sekava kuvasaldo, yhditin tässä nyt kaksi postausta, kun edellistä en saanut aikanaan linjoille netin vuoksi.



Oikein mukavaa ja rauhallista pääsiäistä kaikille!



19 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä teit pienessä ajassa :-) Niinhän se toki menee et kun kauppaan menee tuollain tai mihin vaan niin silloin juuri parhaimmat löydöt tekee :-) Kaikkea löytyy kyllä silloin :-D

    Mukavaa pääsiäistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on aina just niin että kun on kiire löytäis vaikka mitä, sinne jäi muutama juttu vaivaamaankin mieltä:)

      Poista
  2. Mahtavia löytöjä kertakaikkiaan!
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. :D tehokas shoppauskierros. Selvästi ammattilaisen otteita, silmä nappaa hienot löydöt tavarataivaan keskeltä kiireessäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä olen jo ihan täysi pro;D

      Poista
  4. Kivoja löytöjä. Oikein kivaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  5. Kirpparilöydöistä tulee aina niin hyvä mieli..Pienellä rahalla kivoja juttuja :) Kiva tuo valaisin, meiltä löytyy varastosta tuon tyylinen-punainen..vanha mutta toimiva. Pitääkin ottaa se parempaan talteen.

    VastaaPoista
  6. Netti on tökkinyt täälläkin...missähän vika piilee...:)
    Ihanat löydöt, varsinkin tuo lamppu!

    VastaaPoista
  7. Minulla on sinulle tunnustus blogissani. Käy kurkkaamassa. http://kulma47.blogspot.fi/2013/03/kiitos-tunnustuksesta-viisikymppinenkin.html?m=1

    VastaaPoista
  8. Vau, mitä löytöjä! :) Meillä oli lapsuudenkodissa tuo sama valaisin ja oli kyllä tosi kiva piirrellä ja askarrella sen valossa. Missähän se nyt lienee... :)

    Toivottavasti netti on palautunut ennalleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy kaivelemassa sun vanhempien kätköt:) Netti tökkii vieläkin vähän mutta ei sentään koko ajan ole offline!

      Poista
  9. Oi mitä kivoja löytöjä!:)

    Mukavaa pääsiäisen jatkoa!:)

    VastaaPoista
  10. Tosi upeita löytöjä, tuo valaisin on hieno. :)

    Aurinkoista huhtikuun alkua!

    VastaaPoista
  11. Mä aina mieti miksen minä löydä, kun sä löydät aina kaikkea... Se varmaan johtuu siitä että en juuri konkreettisesti käy niillä kirppiksillä :D Mä oon aina myymässä ja en ehdi kiertää. Milloin sitä saisi aikaiseksi? Tosi hieno lamppu. Millä kirppareilla sä muuten käyt? En oikein tiedä mihin suunnata kun Valtterikin suljettiin. Hietsu on kesällä ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää aloittaa kommentteihin vastaaminen lopusta, koska netti jänkkää koko ajan ja sulla oli ihan kysymyskin:) Mä olen kyllä varmaan kirppiksien suurkuluttaja, aloitin kirppistelyn kunnolla tosin vasta muutamia vuosia sitten. Olen käynyt Lohjan Karismassa ja miehen kotipaikkakunnalla Salossa on myös tosi hyvät kirppikset! Espoon Matinkylän kierrätyskeskuskin on ihan hyvä, siellä tosin tulee harvemmin käytyä...Hietsu on joo kesällä ihana:D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...