4/20/2013

Luggage coffee table

Olen jonkin aikaa ihastellut kuvia matkalaukuista kyhätyistä kahvipöydistä sekä yöpöydistä. Kysäisin viime viikolla isältäni, josko hänen ehtymättömästä aarteiden aitasta (ikivanha autotalli) löytyisi vanhoja matkalaukkuja ja eiköhän minulle saapunut eilen oikein kotiin kuljetettuna kaksi vanhaa matkalaukkua. Mikä parasta, laukut ovat kuuluneet isäni äidin äidille ja niistä löytyy vielä käsinkirjoitettuna nimi- ja osoitetiedot. Pohjalla oli pino paperia ja isäni mukaan ne ovat olleet suojaamassa laukun vuorta, kankaiset vuoret ovatkin priimakunnossa.  Isäni sanoi muistavansa elävästi kuinka Anni-mummi tuli heille kylään laukkujen kanssa, kun hän oli pieni poika. Tällaiset löydöt ovat kyllä ihan parhaita.Taidan mennä henkilökohtaisesti kollaamaan isäni autotallin, koska edellisen kerran sieltä "yllättäen" löytyivät kuvissakin näkyvät pinnatuolit:)

(Hieman kuvankäsittelyä tagissä:))






Jos haluaa nähdä toisenlaisen version matkalaukkupöydästä, niin esimerkiksi aivan hurmaavasta Crafter´s Daily blogista löytyi yöpöytä matkalaukuista, postaus löytyy edellä olevan linkin takaa. 


Aurinkoista lauantain jatkoa!


25 kommenttia:

  1. Ihanat, aivan ihanat :-) Tuollainen vanha kolahtaa niin kovasti minuun :-) <3

    Ihastelin viime viikonloppuna vanhemmillani kun ovat kyhänneet vanhan ajan huoneen kokonaan allashuoneesta, aivan ihana <3

    Oikein aurinkoista viikonloppua sinulle! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija<3 Minuunkin kolahtaa kaikki vanha ja nostalginen, kuten tiedät:) Vanhempiesi allashuoneen uudistus kuulostaa tosi mielenkiintoiselta!

      Aurinkoista viikonloppua sinnekin!

      Poista
  2. Upeita! Nuohan on jo todella arvokkaita ja kiva että niihin liittyy tarinaa. Itselläni myös pari vanhaa matkalaukkua, joiden käyttötarkoitus vaihtelee, miten milloinkin..kuitenkin niin, että olen tarkka, ettei lapset pääse rikkomaan "aarteitani":) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sehän se näissä vanhoissa ihanuuksissa on että aina saa silmä kovana vanhtia ettei jälkikasvu pääse tuhoamaan niitä...

      Poista
  3. Mahtavat matkalaukut! Joskus olen itsekin haikaillut matkalaukkupöytiä, vaan kirpuilla iskee epäilys, että kenen laukku on ollut... Noin on tosi ihana, kun tietää laukun historiaa. Mieletön tunnearvokin mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tietyissä esineissä on tosiaan kiva tietää historia, laukkukin kun sattuu olemaan yleensä aika henkilökohtainen. Tunnearvo on kyllä ihan eri näissä oman suvun vanhoissa tavaroissa:)

      Poista
  4. Meillä oli samanlaisia laukkuja, kun olin pieni. Niissä säilytettiin talvella kesävaatteita ja kesällä talvivaatteita. Ja sekaan laitettiin aina koimyrkkyä :). Siitä on jäänyt vahvasti laukkujen haju mieleen, mutta itse laukkuja ei taida enää olla missään. Silloin ne oli olevinaan vaan rumia, mutta kummasti mieli muuttuu vuosien varrella. Nyt kun näitä sunkin kuvia katson, niin tosi kauniilta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan joskus lapsuudessa nämä laukut nähneeni jossain varaston perukoilla ja todellakin silloin ajattelin että hyi kuinka rumia ja kuluneita ovat. Niin se aika vaan opettaa ja muuttaa käsityksiä:)

      Poista
  5. Tuollainen autotalli-aarreaitta on aivan mahtava paikka, Aladdinin luola :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ajattelinkin varovaisesti ehdottaa, josko pääsisin yksin kollaamaan sinne:D

      Poista
  6. Onpa upeat laukut! Ihana, että on vanhoja esineitä ja tavaroita tallessa. <3
    Meillä on hyvin vähän säilynyt ja se on tosi sääli.

    Upeelta näyttää kuvissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Onneksi mun isä on luonteeltaan hamsteri:) Teininä se ärsytti mutta nykyään ilahduttaa suuresti:D

      Poista
  7. Nuo on kyllä todelliset löydöt ja vielä ihanammat, kun ovat kulkeneet suvussa! <3 Itseltäni löytyy yksi, joka on ostettu Hämeenlinnasta Metsäpirtistä yksivuotiskuvauksia varten. Jätin hölmönä sen ulkovarastoon ja eipä sitä sieltä viitsi enää sisäkäyttöön ottaa...

    Hieno idea tuo yöpöytä/kahvipöytä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste odottelee sua blogissani... ;)

      Ja palaan sähköpostiin, kunhan täällä hiukan tilanne rauhoittuu. :)

      Poista
    2. Voihan se olla että on ulkovarastossakin säilynyt, jos kansi on ollut koko ajan kiinni niin saataa ihan pyyhkimällä siistiytyä... Toivottavasti I on jo parempaan päin, ei mitään kiirettä s-postin suhteen. Kiitos haasteesta!

      Poista
  8. Niin ihanat matkalaukut ja kauniit kuvat!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogissani sinulle tunnustus<3

      Poista
    2. Kiitos paljon Merita, tulen pian kylään<3

      Poista
  9. Voi mikä aarreaitta teillä siellä autotallissa onkaan; minä en pystyisi pitämään näppejäni erossa ;)

    VastaaPoista
  10. Ihanat laukut ja mikä parasta, niillä on tarina jonka tunnet.
    Mulla on myös kolme laukkua, joissa säilytän puutarhalehtiäni.
    Yksi niistä kuuluu mieheni vanhemmille ja oli miehen lapsuudessa ahkerassa käytössä. Viikonloppuisin lähdettiin maalle linja-autolla ja laukku oli aina mukana.
    Minä löysin joskus isäni varastoista pesuvadin ja -kannun telineen, sinkkisiä ammeita ja puisia piirongin laatikoita kukkasisustukseen.
    Mitähän aarteita vielä löydätkään sieltä tallista, kannattaa mennä penkomaan!

    VastaaPoista
  11. Ihana! Mua viehättää myös tarina tavaran takana. Siihen tulee ihan erilailla tunnetta ja taikaa, kun saa miettiä tavaran historiaa. Noitakin laukkuja on näköjään käytetty reilusti. Hassua miten tavaroista on pidetty niin paljon parempaa huolta. Nuo sisukset on meinaa tosi siistit!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...